Ihmisillä on tarve pariutua, olla jonkun kaa, hengittää samoja kaasuja peiton alla :) vapaaehtoisesti. Pelottaako ihmisiä yksinolo. Vai tarvitseeko ihminen toista ihan kirjaimellisesti. Sanonta: kuolen ilman sinua, pitääkö se paikkaansa. Suhteita päättyy koko ajan ja jos tuo olisi paikkansa pitävä olisi täällä aika paljon "raatoja".

Mutta ihminen tarvitsee toista, se on melko lailla totta. Ja onhan se huomattavasti mukavampaa jauhaa paskaa jonkun kanssa kuin ihan yksin. Tosin yksin ollessa olet todellakin aina itsesi kanssa samaa mieltä.

Kun kiinnostutaan toisesta todella vakavissaan ja edetään suhteessa siihen pisteeseen, että suunnitellaan mitä puolen vuoden päästä tehdään ollaan pariuduttu. Ollaan vakavissaan ja toitotetaan kaikille, että suhteemme perustuu rehelliselle pohjalle. HAH, salli mun nauraa.

Olette varmaan kiinnittäneet huomion siihen, että kun suhde on edennyt tietyn matkaa, alkaa vaaleanpunaiset pilvilinnat pikkuhiljaa vaihtamaan väriä. Ensin niin, ettei sitä edes itse huomaa. Mutta se arjen harmaa on tulossa esiin, ei voi mitään.

Voisiko tätä kameleontti-oireyhtymää millään lieventää. Ruppana on ainakin sitä mieltä, että voi. Eli kun palataan tuolle rehelliselle pohjalle, ratkaisu löytyy sieltä. Otetaan esimerkkinä vaikka ulkonäkö. Jos sinulla ei todellakaan ole tarkoitus kymmentä vuotta olla metrin kerros pakkelia naamalla, älä naamioi itseäsi sillä alussa koko ajan. Mikä järkytys, kun eräänä aamuna hän herääkin ennen sinua ja huomaa, että mikäs kanttura se siinä. Kannattasko jo heti alkuun paljastaa todelliset kasvot, niin jää tuokin shokki kokematta. Jos pierettää, anna palaa vaan. Ei se mies usko kuitenkaan, että jaksat pidätellä monta vuotta putkeen. Röyhtäse jos siltä tuntuu. Älä ole alkuun koko ajan samaa mieltä. Jos joku ei oo hyvä, sano se, tai kärsi koko loppuelämäs->mutta sinähän tykkäsit siitä ennen.

Kun sitä alkuun teeskentelee, on joko valittava jatkaako aina vai tunnustautuuko "valehtelijaksi/mielistelijäksi"  ihan toiseksi kuin mitä itse on.

Ruppana on itsekkin syyllistynyt noihin naamioimisjuttuihin. Mutta nyt tämän uuden suhteen alkaessa sitä päätti, että hittoon kaikki. Entäs jos näyttäskin kaikki huonot puolensa ensin. Silloin otetaan miehestä mittaa. Katsotaan miten se pärjää tämän todellisen oikean ihmisen kanssa.

Ensi tapaaminen ilman meikkiä. Näkeepähän heti mitä tulee saamaan. Jutut ja tarinat ihan omia ilman mitään kirosana-suodatinta ym. Kiukuttelen heti toisella viikolla ja asiata mille hän ei voi mitään. Sanon suoraan mitä ajattelen ja haluan. Ja mitä en halua. Teen ruokaa, joka ei ole mitään hanhenmaksapalleroita. Teen myös selväksi, etten tule koskaan tekemäänkään niitä. Loppujen lopuksi ilmoitan inhoavani koko ruoanlaittoa.Omaan todella vahvat mielipiteet, olen aina oikeassa, vaikka toinen olisikin oikeassa.

Eli näin mies voi heti päätellä kannattaako edes vaivautua jatkamaan vai oliko se tässä. Huono puoli tässä on se, ettei mies sit pääse nauttimaan niistä hyvistä puolista, kun pakenee paikalta. Hyvä puoli tässä on se, että se kameleontti-oireyhtymä ei olekkaan enää niin tärkeä, koska ne linnat tuli räjäytettyä heti alkuunsa

Jos nyt kaikesta huolimatta löydät tällaisen miehen, joka tykkää sinusta kaikkine vikoinesi ilman naamioita, ole onnellinen. Olet löytänyt sen oikean. Miehen. Pidä siitä kiinni ja anna hänenkin olla ilman maskia. jos vaikka saisitte rakennetua ihan oman värisen linnan...vihreän 

 

 

 

 

 

Mielenkiintoinen aihe. Luultavasti tulenarka aihe.

Miten suhtautua nykyisen exään. Koska se on nykymaailmassa tautinen tosi, että lähes kaikilla on jossain exä. Jollain useampia.

Pitääkö heidän kanssa olla väleissä, ystäviä, jopa perheenjäseniä. Pitääkö heitä sietää, vai voiko heidät sivuuttaa kokonaan elämästä. Mutta entäs jos nykyiselle on tärkeää, että teistä tulee ystäviä. Ystäviä, jotka käy kahvilla yhdessä, ystäviä, jotka kutsutaan syömään, yksinkertaisesti sietämätön riesa.

Ja miten sitten, kun nykyinen haluaa olla ystävä-väleissä exän kanssa. Joo, hän käy täällä kylässä haittaako se. Haittaako, että meillä on hyvät välit. Ärsyttää tuo "haittaako se". Totta vitussa se haittaa, mutta mahdatkos mitään. Et. Se on asia, joka on siedettävä vaikka vituttaa, ärsyttää, raivostuttaa, ahdistaa, tekee olon paskamaiseksi. Mutta kun et voi sanoo sitä, koska yleensä on vastaus: meillä on yhteinen historia. Onhan ruppanallakin yhteinen historia miesten kanssa, mutta ei tulis mieleenkään pitää heihin yhteyttä. Tyyliin: moi, vieläkös juokset naisissa, moi vieläkö viina maistuu ym. ym. Tule toki meille syömään, minun nykyinen varmaan haluaa tavata sinut tai heeii nyt keksin, tulkaa molemmat, yhtäaikaa..

Sen huomion oon tehnyt, että miehien mielestä ystävyys exään on ok, naisista ei.

Varamies? Mielenkiintoinen käsite. Varamies on mies, joka on jätetty. Luultavasti toinen on olevinaan löytänyt paremman. Ainakin omasta mielestään. Ja pitää entistään varasuunnitelmanaan. "Jos tää nyt ei sit toimikkaan, ottaa se takas". Helvetti mikä idiootti. Tällainen exä on luultavasti semmonen, että kaikki pyörii sen navan ympärillä. Ja luultavasti on tottunut saamaan mitä haluaa.

Mutta. Mitäs jos tämä varamies törmääkin naiseen, johon ihastuu/rakastuu/tykästyy? Miten tämmöinen exä toimii. Okei, vetää kaikista mahdollisista naruista että tämä uusi nainen lähtis kävelemään. Klassikoita on esim. itku. Osa miehistä on ihan avuttomia sen edessä. Sitten seksi. Yllättäin sitä olisikin tarjolla vaikka kuinka paljon (mitäs siitä uudesta). Yritys katkaista yhteydenpito parin välillä, ihan vaan vittuuksissaan. Sitten alkaa säälin kerjääminen. Seuraavaksi uuden haukkuminen. Ja lopuksi kun mikään muu ei auta, miehen loukkaaminen, koska näköjään suunnitelma ei toiminut. Miten tämmöisen exän kanssa sit tulisi toimia???

Jos nyt kuitenkin otat kontaktia siihen exään. Kaikesta huolimatta, vaikka hälytyskellot sois päässä ja kaikki vaistot sanoo, että älä tee sitä. Mut ajattelet vaan sitä rakastasi, teen tämän sen puolesta. JA! Te inhoatte toisianne välittömästi. mites sit. Molemmat vakuuttelee, että ihan mukavahan tuo oli, vaikka miettis, että helvetti mikä kotka. Ruppana ainakin on sellanen, että inhoaa teeskentelyä yli kaiken. Ja suorasanaisena on vaikeaa olla kommentoimatta tätä kottaraista. Suuttuuko nykyinen tästä vai sulattaako kommenttisi.

Ruppanalla on jonkinasteista kokemusta asiasta. Ilmoitat suoraan: ei tule mitään. En aio nähdä uudelleen. Luultavasti tulee olemaan jumalaton riita  exän kanssa jostain älyttömästä. Jos mies ymmärtää yhtään mitään hän hyväksyy sinun mielipiteesi.  Okei: me käydään muualla kahvilla---> Taas kerran, vituttaa, ärsyttää, raivostuttaa, ahdistaa, paskamainen olo....

Oliskohan se liikaa pyydetty, ettei enää eläisi menneisyydessä, vaan nykyisyydessä, ja katsoisi yhdessä tulevaisuuteen.

Sori exät, kahveja ei keitellä.

 

 

 

Onko olemassa täydellistä miestä? Siinä vähän pohdittavaa.

Ensinkin minkälainen on täydellinen mies? Nyt ruppana puhuu pitkälti omasta puolesta, ystävien puolesta ja yleistä jurnutusta kuultuaan. Eli naisnäkökulmasta.

Naisia viehättää monet eri asiat. Yhden mielestä on todella seksikästä kun miehellä on rahaa, toisen mielestä pitää olla ulkonäköä, kolmas arvostaa itsevarmuutta, neljäs luonnetta. Ja viides haluaisi nämä kaikki yhdessä paketissa. Huomio naiset: sellaista ei ole olemassa, ei vaan ole. Aina joku jää puuttumaan. Jos nyt olet eri mieltä, kerro toki. Me muut varmasti haluttais nähdä se maailman kahdeksas  ihme.

Meillä naisillakin pitäisi olla tämän suhteen jonkilainen arvomaailma. Eli mitä pitää tärkeänä. Ja yksi, vielä melko tärkeä pointti: mihin meillä on mahdollisuuksia. Tuskin se on niin, että ruppana menee ulos viikonloppuna, näkee miehen ja ajattelee: joo tuon minä otan. Hah. Vaikkakin pitää muistaa, että joku saattaa ajatella sinusta samaa ja pääset myöskin sanomaan hah.

Mikä sitten ohjaa miehet kohti melkein täydellisyyttä?  Me naiset. Kuunnelkaa meitä. Pieniä vihjeitä. Edes välillä. Joskus. Kerran vuodessa.

Nainen sanoo: parransänki on miehillä helvetin seksikästä--> kokeilkaa edes joskus jättää karvat ajamatta. Nainen sanoo: ystävän mies tuo hänelle kerran viikossa kukkia--> tuo edes joskus. Nainen sanoo: olispa mukava viettää yksi ilta elokuvia katsellen--> jätä yksi pokeri-ilta väliin. ym.ym.

Jos näin kävisi, luultavasti nainen kehuu ystävälleen, miten täydellinen ja huomaavainen mies hänellä on. Koska naisethan ne päättää kuka mies on hyvä/hieno/ihana/lähes täydellinen. Tuskin te miehet niin toisillenne puhutte.Pienet asiat hyvät miehet, pienet asiat.

P.S. Ai niin, naiset puhuu teistä miehistä. Melko paljon. Maineenne leviää. Oli se sit hyvä tai huono. Eli seuraavan kerran kun naisenne ystävätär katsoo teitä voitte olla varmoja, että hän tietää mitä sitä on taas tehty: kukkia vai peli-ilta.

 

Jaahas, jokohan ruppana pääsis "lempiaiheeseensa".

Miehet - mitä niistä vois kirjottaa. No vähintään romaanin tai oikeastaan pari mies-joki sarjaa.

Miehet on samanlaisia, paskapuhetta. Anatomia yms. on samaa, mut pääkoppa on jokaisella erinlainen. Jokaisella on omanlaisensa arvomaailma, jota he noudattavat.

Ruppana itse on törmännyt varmaan niihin pahimpiin "arvoihin".

Ruppanan menneisyydestä löytyy: juoppo, pervo, salaa naimisissa, pettäjä. Eli miettiä sopii, mikä ruppanassa on vialla. Onko täällä semmonen naikkonen, joka vetää kaiken paskan puoleensa. Vai onko niin, että kaikki paska vetää ruppanaa puoleensa. Siinä onkin mietittävää. Mutta kaikkien kohdalla on pakko todeta, että oma moka. Ruppana ei mielellään myönnä olevansa väärässä.... Mutta jospa tämä onkin vain opetusta siihen, mitä pitäs varoa. Ainut vaan, että näihin idiootteihin on tuhlannu vähän liian monta vuotta.

Ja sit tuleekin tärkein kysymys: vieläkö sitä uskaltaa kokeilla? Ja jos uskaltaa, pelätäkkö pahinta jo heti alkuunsa. Miettiä, että mikähän tämä on. Miten enää luottaa mihinkään, paitsi itseensä. Koska sitä väkisillä miettii, että mikähän tässä sit on vialla?

Okei vaihtoehdot on seuraavat: ruppana päättää olla yksin, ruppanasta tulee se kylän hullu kissa-nainen, joka omistaa ainakin sata kissaa, pelottelee lapsia ja tappaa salaa miehiä :).

Tai sit ruppana on ikuinen optimisti, luottaa siihen, että joskushan sen on osuttava, helvetti. Että pakko olla jossain joku. Että paistaa se päivä risukasaankin ja kaikkee muuta älytöntä paskaa  

Niinhän se on, että ruppana jaksaa uskoa.

Ja siinä sitä taas ollaan, hyvinkin tuttu tilanne. Mies! Kiinnostaa jo heti alkuunsa.

Järki huutaa: varo varo. Muista entiset! Mutta tunne sanoo, että paskat, anna palaa. Ja niin sitä taas mennään.

Okei, nalkissa, kusessa, kovalla vauhdilla menossa kohti tuomiota... Ja mikähän se lopullinen tuomio on? Vuoden päästä huomaat olevasi pervon, naimisissa olevan juopon pettäjän kanssa.

 Tai sit vuoden päästä huomaat löytäneesi miehen, jonka kanssa olet onnellinen. Ja mietit, että onneksi en ole järki-ihmisiä vaan tunteella päin kaikkee.

Okei se jää nyt nähtäväksi. Palataan asiaan vuoden päästä. Kerron kuinka kävi.

Mutta kävi miten kävi, ruppana on rakastunut!

Jaahas, se on se aika syksystä kun kotimainen saippuaooppera alkaa. Meillä täällä kotona lapset käy jo kuumana, että mitä siinä taas tapahtuu. Ja ruppana myös. Mutta iltalehti ehti kertomaan, kuka kuoli ja kuka tekee mitäkin. Lehti oli ostettava. Siellähän sitä. (Huom. kirjoitan hahmoista roolinimillä). Eero jouti pois sarjasta, ärsyttävä tyyppi. Juulia jouti pois, ihme itkupilli (tosin vain roolihahmoina). Mutta Salla. Ei helvetti. ainoo mielenkiintoinen hahmo siellä hiton Pihlajankadulla. Piristävä rooli, hyvin näytelty ja ja tyyppinä vallan upea. Ruppana jo mietti boikotoivansa koko sarjaa, mutta eihän se tuu onnistumaan. Suomalainen kiinnostaa. Ruppanaa kyllä ihmetyttää se että sarja tuntuu olevan tosi "realistinen". Hemmetinmoinen posahdus ja kuoli noin vähän porukkaa. Olis siellä ollu joutaviakin tyyppejä. Ne kerralla pois. Laittaisivat edes jotain rajaa noihin sarjan pääsykokeisiin. Mielellään pitäisi osata Näytellä! Joku Tanja tai Niina. Hohhoijaa.

Mutta toisinaan tulee löytöjä. Oona, Miro, Joonatan, Isabella, Sebastian. Rooleissaan upeita.

Mutta olihan siellä lehdessä jotain muutakin juttuu. Niina ja Sebastian hengaavat yhdessä, vaikka ovatkin sisko ja sen veli.  Mut eikös tää oo nähty ennenkin. Elina ja Juha. Menköön uusinta tään kerran, kunhan sarja ei alkas polkee paikoillaan.  Ja Paula paksuna haudassa. Aika hyvin keksitty. Siis juonenkäänteeksi.

Josta tuli mieleeni kevät ja haloo joltain vanhemmilta, kun heidän pikku kurahousut järkytty siitä loppujaksosta. HALOO! Mitä perkelettä te annatte sit kattoa sitä. Televisiossa on semmonen nappula, josta saa sen toosan kiinni. Tai luulis teillä olevan toinenkin huone, minne ne laittaa. Jos niille nyt sit jotain traumoja tuli Syyttäkää Itteenne. Helvetinmoisia valittavia vanhempia.

Mietin tuossa tosi elämää. Salatut elämät reality. Siinä naapurit valittaa toisistaan. Millon toisten kakaroista, millon yhteisestä pyykkituvasta, millon autoista, mopoista,  kissoista, koirista, ruohonleikkuusta ym. ym. Mut haluuko kukaan kattoa tätä sit telkkarissa. No ei todellakaan. Eikös telkan edessä pääse vähäksi aikaa pois arjen rutinoista. Miks haluta kattoo samaa paskanjauhantaa, mitä tulee ilmaseks tuolta ulkoa. Eli sen huomion ruppana on tehnyt. Naapuri on pahin vihollinen toiselleen. Vaikka oltas sit näön vuoksi  hyviäkin kavereitä. Selän takana pahimpia. Vihaan naapureita.... Ja ne vihaa ruppanaa