Ihmisillä on tarve pariutua, olla jonkun kaa, hengittää samoja kaasuja peiton alla :) vapaaehtoisesti. Pelottaako ihmisiä yksinolo. Vai tarvitseeko ihminen toista ihan kirjaimellisesti. Sanonta: kuolen ilman sinua, pitääkö se paikkaansa. Suhteita päättyy koko ajan ja jos tuo olisi paikkansa pitävä olisi täällä aika paljon "raatoja".

Mutta ihminen tarvitsee toista, se on melko lailla totta. Ja onhan se huomattavasti mukavampaa jauhaa paskaa jonkun kanssa kuin ihan yksin. Tosin yksin ollessa olet todellakin aina itsesi kanssa samaa mieltä.

Kun kiinnostutaan toisesta todella vakavissaan ja edetään suhteessa siihen pisteeseen, että suunnitellaan mitä puolen vuoden päästä tehdään ollaan pariuduttu. Ollaan vakavissaan ja toitotetaan kaikille, että suhteemme perustuu rehelliselle pohjalle. HAH, salli mun nauraa.

Olette varmaan kiinnittäneet huomion siihen, että kun suhde on edennyt tietyn matkaa, alkaa vaaleanpunaiset pilvilinnat pikkuhiljaa vaihtamaan väriä. Ensin niin, ettei sitä edes itse huomaa. Mutta se arjen harmaa on tulossa esiin, ei voi mitään.

Voisiko tätä kameleontti-oireyhtymää millään lieventää. Ruppana on ainakin sitä mieltä, että voi. Eli kun palataan tuolle rehelliselle pohjalle, ratkaisu löytyy sieltä. Otetaan esimerkkinä vaikka ulkonäkö. Jos sinulla ei todellakaan ole tarkoitus kymmentä vuotta olla metrin kerros pakkelia naamalla, älä naamioi itseäsi sillä alussa koko ajan. Mikä järkytys, kun eräänä aamuna hän herääkin ennen sinua ja huomaa, että mikäs kanttura se siinä. Kannattasko jo heti alkuun paljastaa todelliset kasvot, niin jää tuokin shokki kokematta. Jos pierettää, anna palaa vaan. Ei se mies usko kuitenkaan, että jaksat pidätellä monta vuotta putkeen. Röyhtäse jos siltä tuntuu. Älä ole alkuun koko ajan samaa mieltä. Jos joku ei oo hyvä, sano se, tai kärsi koko loppuelämäs->mutta sinähän tykkäsit siitä ennen.

Kun sitä alkuun teeskentelee, on joko valittava jatkaako aina vai tunnustautuuko "valehtelijaksi/mielistelijäksi"  ihan toiseksi kuin mitä itse on.

Ruppana on itsekkin syyllistynyt noihin naamioimisjuttuihin. Mutta nyt tämän uuden suhteen alkaessa sitä päätti, että hittoon kaikki. Entäs jos näyttäskin kaikki huonot puolensa ensin. Silloin otetaan miehestä mittaa. Katsotaan miten se pärjää tämän todellisen oikean ihmisen kanssa.

Ensi tapaaminen ilman meikkiä. Näkeepähän heti mitä tulee saamaan. Jutut ja tarinat ihan omia ilman mitään kirosana-suodatinta ym. Kiukuttelen heti toisella viikolla ja asiata mille hän ei voi mitään. Sanon suoraan mitä ajattelen ja haluan. Ja mitä en halua. Teen ruokaa, joka ei ole mitään hanhenmaksapalleroita. Teen myös selväksi, etten tule koskaan tekemäänkään niitä. Loppujen lopuksi ilmoitan inhoavani koko ruoanlaittoa.Omaan todella vahvat mielipiteet, olen aina oikeassa, vaikka toinen olisikin oikeassa.

Eli näin mies voi heti päätellä kannattaako edes vaivautua jatkamaan vai oliko se tässä. Huono puoli tässä on se, ettei mies sit pääse nauttimaan niistä hyvistä puolista, kun pakenee paikalta. Hyvä puoli tässä on se, että se kameleontti-oireyhtymä ei olekkaan enää niin tärkeä, koska ne linnat tuli räjäytettyä heti alkuunsa

Jos nyt kaikesta huolimatta löydät tällaisen miehen, joka tykkää sinusta kaikkine vikoinesi ilman naamioita, ole onnellinen. Olet löytänyt sen oikean. Miehen. Pidä siitä kiinni ja anna hänenkin olla ilman maskia. jos vaikka saisitte rakennetua ihan oman värisen linnan...vihreän